Australian Suomalaisen Lepokotiyhdistyksen (ASLY, tai virallisesti englanniksi Australian Finnish Rest Home Association Inc, AFRHA) perustaminen oli merkittävä virstanpylväs Australian suomalaissiirtolaisuuden historiassa.
Ensimmäisen suomalaisen Herman Spöringin sanotaan käyneen Australiassa kapteeni Cookin ensimmäisellä matkalla vuonna 1770. Sen jälkeen Australiaan saapui harvoja, enimmäkseen yksittäisiä suomalaisia, kunnes toisen maailmansodan mukanaan tuoma myllerrys johti työn ja uuden elämän toivossa matkustavaan suomalaistulvaan.
Heitä saapui tuhansittain Australiaan 1940-luvun lopulta lähtien ja 1950- ja 1960-luvuilla, kun Australia kasvoi ja kehittyi nopeasti. Suomalaiset tarttuivat toimeen rakennus- ja teknisillä taidoillaan, ja monet työskentelivät myös tehtaissa, metsätalouden ja kaivosteollisuuden palveluksessa sekä Pohjois-Queenslandin sokeriruokopelloilla.
1960-luvun loppuun mennessä sodan jälkeen saapuneet siirtolaiset olivat asettautuneet jo tukevasti uuteen kotimaahansa, kasvattaneet perheensä, juurtuneet Australiaan ja tehneet pitkän päivätyön ammateissaan. Silloin monien ajatuksiin hiipi ajatus elämästä työnteon jälkeen ja tulevaisuus eläkeläisenä.
Suomalaisen eläkeläiskylän idean siemen lausuttiin ensimmäisen kerran julkisuudessa vuonna 1971 Mt. Isassa Australasian Suomalaisten Liiton (ASL), vuosikokouksessa. Ajatus tuotiin esille virallisemmin vuoden 1972 vuosikokouksessa Canberrassa, ja sen kokouksen pohjalta muodostettiin toimikunta tutkimaan tarvetta ja mahdollisuuksia rakentaa suomalainen lepokoti. Toimikunnasta tuli Australian Suomalainen Lepokotiyhdistys, joka rekisteröitiin vuonna 1975.
Muutaman vuoden kuluessa kolmen suuren suomalaisryhmän – ASL:n, suomalaisten luterilaisten seurakuntien ja suomalaisten helluntaiseurakuntien – edustajat aloittivat innolla yhdessä keräämään varoja ja etsimään sopivaa paikkaa kodille. Varainkeruuta varten muodostettiin tukiryhmiä, eri tahoille lähetettiin apuraha-anomuksia ja vedottiin Suomen valtion virastoihin. Myyjäisiä, arpajaisia, grillijuhlia ja illallistanssiaisia järjestettiin samalla, kun Lepokotiyhdistyksen johtokunnan vapaaehtoisjäsenet opiskelivat väsymättä lainkoukeroita ja sitä, miten perustetaan ajanmukainen, tehokas ja akkreditoitu lepokoti vanhuksille.
Lopulta, suomalaisen sisun ansiosta ja monien mutkien ja haasteiden, voittojen ja tappioiden jälkeen vuonna 1986 avattiin Finlandia Village -lepokodin ensimmäinen vaihe viisitoista vuotta idean esittämisen jälkeen.
Nykyään ASLY toimii nimellä Finncare. Alkuperäinen lepokoti on kehittynyt palkituksi, täysin akkreditoiduksi asuinympäristön pysyvyyden periaatetta noudattavaksi hoivakotiksi, joka tarjoaa eläkkeellä oleville suomalaisille kulttuurillisesti tutun ympäristön toimien samalla aktiivisesti laajemman Redlandsin ja kaakkois-Queenslandin alueella.